Stand up: miksi teen tätä?

Hiljattain tuli vuosi ja muutamankymmentä keikkaa täyteen stand upin esittämistä julkisesti.

Kevätkausi alkaa päättyä ja aloin taas miettiä, miksi tämä on oikein niin mielekästä puuhaa. Kun olisi kaikenlaista muutakin tekemistä, niin mikä saa meikäläisen käyttämään iltoja siihen, että treenaa settiä kerta kerran jälkeen läpi ja juoksee kaiken maailman klubeilla puhumassa outoja ihmisille? Vastaus on se fiilis, joka tulee siitä, kun homma toimii.

Silloin, kun homma toimii, jokainen sana on hulvaton ja jokainen ele saa porukan nauramaan, kaikki setupit ovat timmejä ja punchit menevät perille. Silloin on fiilis, että voisi tehdä mitä vaan. Sitten on niitä iltoja, jolloin mikään homma ei toimi, samat jutut kuin edellisellä timanttisella keikalla eivät naurata ketään ja sössii kaikki setuppinsa. Tuollaisen keikan jälkeen on melko varma siitä, että on maailman paskin jätkä. Panee miettimään, minkälainen fiilis hiljaisemman illan jälkeen olisi, jos olisin aloittanut nämä jutut kymmenen vuotta nuorempana ja epävarmempana.

Juuri tuo kaksijakoisuus tekee hommasta mielekästä ja jännittävää. Jos ei ole riskiä epäonnistua, ei onnistuminenkaan olisi niin mahtavaa. Tämä on niin mahtavaa myös siksi, koska tämä on häkellyttävän vaikeaa. Kun näkee fiksuja ihmisiä yrittämässä vääntää huumoria pitkän valmistautumisen jälkeen ja silti epäonnistuvan, tajuaa miten kummallisen hankala laji tämä on.

On jo valmiiksi vähän harmitus päällä, että kesällä ei ole oikein keikkoja missään tarjolla (kenellekään). Kesät ovat perinteisesti hiljaista aikaa tässä taiteenlajissa – koomikot.cominkin keikkakalenteri kumisee kesä– ja heinäkuulle tyhjyyttään.

Viimeinen ennen kesää sovittu veto on tiedossa keskiviikkona 9.6. On The Rocksissa kahdeksalta. Ajattelin ladata maksimimäärän uusia juttuja kevätkauden päätteeksi koeajoon. Nähdään siellä.

Snow Patrol: Poikkeuksellisen hyvä viraalikampanja Tele Finlandilta

Tele Finland käytti nokkelasti tilaisuuden hyväksi. Kun kaupungissa on kaikkien aikojen lumiennätys muutaman sentin päässä, Tele Finland pani Snow Patrol -nimisen partion kiertämään Helsinkiä tehtävänään irrottaa autoja hyväntekeväisyytenä.

Jäin itse maanantaina parkkiruutuun jumiin, kun parkkeeratessani auto humpsahti pehmeän lumen sisään. Petollisessa parkkiruudussa oli ensin kova polanne ja sitten yllätyksenä höttöisempää lunta. Auto oli tehokkaasti polanteen päällä killumassa ja yksikään rengas ei ottanut maahan kunnolla. Kaivoin maanantai-iltana tunnin verran autoa ystävällisen ohikulkijan lainaamalla lapiolla ulos, mutta kova polanne keskellä auton alla ei tuntunut antavan periksi.

Ajattelin, että jatkan keskiviikkoiltana talkoita, kunhan saan oman lapion ostettua. Keskiviikkona kävikin ilmi, että kaikki teräväkärkiset lapiot Helsingin keskustasta on myyty loppuun.

Tänään töistä palatessani kuulin tuosta palvelusta. Pirautin 18.45 päivystysnumeroon ja pojat olivat 19.20 mestoilla kaivamassa autoa pois. Pari lapioniskua myöhemmin totesimme, ettei se siitä kaivamalla pitkälle pötki. Hinausköysi kiinni, kevyt nykäisy, ja päästiin ihmisten ilmoille. Tuo säästi melkoiselta säädöltä ja yhden lapion ostolta.

Partio on vielä huomenna perjantaina 5.2. liikkeellä. Jos olet lumen vankina, pirauta 040 4615404.

Toivoivat varmaan, että ne, joiden auto kaivetaan, hehkuttaisivat kokemustaan jälkeenpäin. Niin teenkin.

Tele Finland -miehet tulivat ja lapioivat ja vetivät auton ulos. Pohja oli kiinni.

Writer’s block

Päätän kirjoittaa ylihuomista keikkaa varten taas uutta komiikkaa. Päätökseni jälkeen käyn ensin rankaisemassa internetin pokeripöydissä ulkomaaneläviä. Katson neljä vanhaa toiminutta keikkaa videolta ja mietin, mitä tein paremmin kuin viime keikalla. Sitten katson kaksi Sarah Silverman Programin jaksoa inspiraatioksi.

Sitten kaadan itselleni pienen viskin, menen sänkyyn peiton alle, otan läppärin syliin, panen Beckin soimaan ja alan tuijottaa muistiinpanojani. Tuijotus kestää tovin. Kaikki keskeneräiset jutut vaikuttavat siltä, että ne ovat umpikujassa. Kaikki valmiit jutut vaikuttavat siltä, että kaikki muutokset vievät huonompaan suuntaan. Itsetunto laskee ja kynnys kirjoittaa uutta materiaalia nousee entisestään.

Koetan paeta paniikkia kirjoittamalla postauksen blogiin ja toivon, että siitä tulisi jonkinlainen woodyallenmainen neuroottisen koomikon inspiraatio.

Ei tullut. Tämä on vehkeestä.

Leffalafkat, antakaa minun maksaa

Terve. Jos on yhtään leffalafkaa kuulolla, nyt olisi aika herätä.

Kävin tuossa äsken kävelemässä 19 asteen pakkasessa videovuokraamoon, koska halusin nähdä uudestaan Tarantinon uuden. Olin pitänyt siitä leffassakin, niin kyllä se uuden katsomiskerran ansaitsee. Vaan ah ja voi, kaikki kappaleet olivat molemmista vuokraamoista vuokralla, niin DVD- kuin Blu-Ray -versioinakin. Kävelin takaisin kotiin. Tilanne olisi varmaankin vielä nihkeämpi, jos sattuisi asumaan jossain, missä ei ole parin korttelin sisällä paria videovuokraamoa.

Täällä kotona olisi paksu nettipiuha, jota pitkin ihan komeasti pystyy kyllä myymään valmiiksi telkkarissa kiinni olevalle Playstation 3:lle pelejä, mutta Suomessa ei vielä elokuvia. PS3 pystyisi ihan komeasti toistamaan netin kautta varastetun elokuvan. XBox360:n kanssa tilanne olisi ihan samanlainen.

Järjestelmät ovat valmiina. Puolitoista vuotta sitten on julkistettu, että Playstation Networkin kautta voidaan jaella elokuvia. Eurooppaan isoihin maihin tämä tuli tuossa hiljattain. XBox 360:lla tämä mahdollisuus on ollut XBox Livessä vuodesta 2006 alkaen. iTunesilla tämä onnistuu myös monella markkinalla. Vaan ehei, ei Suomen markkinoilla.

Koska este ei ole tekninen – eikä takuulla bisneksen puolellakaan ongelmallinen, eiköhän kauppa kävisi komeasti pienemmillä kustannuksilla kuin videovuokraamoista – uskoisin ongelman olevan sopimustekninen. Nyt olisi vähän helvetinmoinen kiire hoitaa sopparit kuntoon ennen kuin kaikki käyttäjät opetetaan siihen, että laittomia teitä saa helpommin ja miellyttävämmin.

Odottelen tässä parhaillaan soittoa videovuokraamosta ja olen melkoisen varma, että tämä pystyttäisiin hoitamaan järkevämminkin. Haluaisin maksaa elokuvastani, antakaa minulle siihen mahdollisuus, kiitos.

Ehkä on paras, että sanon tämän selkeämmin ja kovempaa. HEI KAIKKI LEFFAPUTIIKIT, OLEN TÄÄLLÄ JUMALAUTA LUOTTOKORTTI OJOSSA, ANTAKAA MINULLE NYT VÄHÄN ÄKKIÄ SE TEIDÄN TUOTTEENNE! YRITÄN ANTAA TEILLE RAHAA! OTTAKAA VASTAAN!

Kolme palvelua/tavaraani

Kulutusjuhlan juttusarjassa Kolme palvelua/tavaraani kirjoittajat kertovat kolmesta tavarasta tai palvelusta, jotka he kokevat itselleen tärkeiksi, ja he kehottavat myös muita kirjoittamaan blogeihinsa vastaavan. Tuo kuulostaa selkeästi Loistava-blogin päräytykseltä, koska vaikka viimeaikaiset lukuisat standup–postaukset saattaisivat vihjata muuta, alunperin Loistava syntyi kulutusblogiksi.

Kulutusjuhlan postaussarjan viimeisin innoitti minut lopulta kirjoittamaan oman listani.

1. Läppäri

En halua luopua pöytäkoneesta, koska pokerihörhöilyt vaativat ison ruudun, tykkään riittävän nopsasta koneesta ja pöytäkoneen tehoinen äkäinen läppäri plus iso riittävän hyvä monitori olisi kohtuuttoman hintainen yhdistelmä. Silti kakkoskoneena kotiläppäri on arkipäivää muuttava luottokama. Tätäkin postausta kirjoitan parhaillaan sängyssä lojuen kevyellä läppärillä kirjoittaen.

Sillä ei aivan hirveästi ole väliä, mikä se kakkoskone on, kunhan se on läppäri, joka on riittävän näppärä rontata mukana maailmalla matkabloggausläppärinä ja mahdollistaa lauantaiaamuisin pitkään sängyssä makaamisen, kun samalla lueskelee maailmalla tapahtuneesta.

2. Things

Olen luonnostani melko epäjärjestelmällinen ja paljon pikkuasioita unohtava tyyppi, joten minun on pakko pakottaa itseni käyttämään arkipäivässäni systematiikkaa, jotta saan asiat tehtyä hyvin. Things vähentää stressiä ja pitää huolen siitä, etten unohda mitään.

Things on pohjimmiltaan melko simppeli task management -ohjelma, jonka toimintalogiikka perustuu Getting Things Done -filosofiaan. Kun kirjoittaa kaiken muistamisen arvoisen ylös ja panee kaiken hälyttämään, ei tarvitse murehtia, josko on unohtanut jotain. Tällöin voi keskittyä ihan vain asioiden tekemiseen – tai siihen, että välillä vähän lepääkin rauhallisin mielin.

Things on Getting Things Done -softien joukossa poikkeuksellinen siksi, että se on hyvin suoraviivainen ja helppokäyttöinen. Sitä ei tarvitse sen kummemmin opetella, jos työskentelymalli noudattaa edes etäisesti GTD:tä. Osa kokeilemistani GTD-softista tuntui vaativan aika paljon omaksumista ja erittäin tiukasti GTD-rungon mukaisesti etenevän työskentelytavan. En ole ihan niin sisällä GTD-kultissa, että noudattaisin sitä täysin orjallisesti.

On se vaan niin kummallisen miellyttävää klikata Thingsissä asia tehdyksi. Sekin on mainio tunne, kun katsoo työpäivän lopuksi liutaa tehdyiksi merkattuja taskeja.

3. Goodreads

Goodreads on aivan liian harvan käyttämä palvelu, jossa voi ystäviensä kanssa jakaa sen, mitä kirjoja lukee tällä hetkellä, mitä on lukenut ja mitä on niistä mieltä. Jos Thingsissä tuntui mainiolta merkata taski tehdyksi, kirjan merkkaaminen luetuksi Goodreadsissa on kahta rankemmin sitä. Palvelu myös ruokkii aineettoman omaisuuden keräilijäviettiä. Kerään luettuja kirjoja mielelläni (sanaleikki tässä ei ollut alunperin tarkoituksellinen, mutta nyt kun se tuohon tuli, jääköön).

Goodreadsin parhaudesta osa tulee siitä, että siellä näkee, mitä lukevat ne tyypit, joiden kirjamaun tuntee hyvin. Kyllähän Amazonin käyttäjien arvostelut antavat hyvin vinkkiä, mitä suuri yleisö on mieltä, mutta useasti se suuri yleisö on eri mieltä kuin meikäläinen, eivätkä ne esimerkiksi ole yhtä täpinöissä Everything Bad Is Good For Yousta kuten minä.

Jos tunnemme, merkkaa minut kontaktiksi Goodreadsissa.

Kolmen suosikkipalvelun/-tavaran listalta jäivät niukasti pois Kossin PortaProt, Dropbox, kymppispora, ahdas, joskin äkäinen auto, Evernote, Google Reader, Adium, sarastusvalo, Book Depository, Amazon Marketplace, Play.com, perusjärkkärikamera, pieni SD-kortille tallentava videokamera, Kapsi ja tietenkin Spotify.